torstai 13. elokuuta 2020

Sahataanko Kiina irti maailmasta?

Sahataanko Kiina irti maailmasta?

Moni on varmaan kuullut teekkareiden vappuisesta yrityksestä irrottaa Turku muusta Suomesta, mutta kuka on kuullut Suomen irrottamisesta muusta maailmasta. Nyt se ei ole näköpiirissä, mutta jos olisimme synnyttäneet Korona-pandemian ja olisimme syyllisiä maailman pysäyttämiseen ja miljoonien ihmisten kuolemaan, niin nyt Suomen irrottamista muusta maailmasta käsiteltäisiin YK:ssa ja asia toden näköisesti etenisi toteutusasteelle hyvinkin pian. Jättimäisiä sahoja oltaisiin jo rakentamassa, missäs muualla kuin Kiinassa, josta ne saataisiin halvimmalla ja terien sisältämästä, vankityövoimaa tappavasta asbestista välittämättä.

Irtisahauksen jälkeen Suomi hinattaisiin Intian valtamerelle ja upotettaisiin muovimoskan sekaan. Suomen voisi pelastaa ainoastaan se, että suurvallat Venäjä ja Yhdysvallat olisivat periaatteessa eri mieltä asiasta ja toinen käyttäisi YK:ssa veto-oikeuttaan. Heikosti kävisi Suomen, helpoimmassakin skenaariossa Suomi joutuisi maksamaan Korona-velkaa vuosisadan pidempään kuin sotakorvauksia toisen maailmansodan päätyttyä. Ja varmuudella suomalaiset eristettäisiin muusta maailmasta matkustusrajoituksin.
Samalla logiikalla luulisi Kiinaa nyt vaadittavan vastuuseen Koronasta? Kiinalla olisi rikkaana valtiona realistinen mahdollisuus maksaa korvauksia.

Mutta kun ei vaadita vaikka on selvinnyt, että Kiina pimitti tietoja taudista niin pitkään kuin mahdollista. Ja parhaassa tapauksessa kehitti itse viruksen sotatarkoituksiin sopivaksi. Sen syvemmin tätä asiaa tutkimatta, Pienvittuilija ihmettelee hengitysteitse leviävän Korona-viruksen syntymistä lepakoissa. Miten paljon lepakot mahtavat yskiä toisiaan kohden? Ovat kyllä nukkuessaan lähellä toisiaan, mutta paremmin kuin viruksen synnyttäjäksi, sopii lepakko taudin jalostajaksi. Lepakon elimistön hurjan tulehduksia tappavan puolustusmekanismin läpi selvinneet virukset ovat todella ärhäköitä.

Pienvittuilija ihmettelee, että mitenköhän suurella todennäköisyydellä viruksia ”tutkiva” laitos sijaitseekin sopivasti Wuhanissa ihan väitetyn Koronan synnyttäneen eläintorin naapurissa? Tätä voi jopa ihan vittuilematta ihmetellä, että se Korona-kehveli syntyikin kaikista maailman paikoista juuri siellä, kivenheiton päässä laboratoriosta, jossa näitä Koronaviruksia siis ”tutkitaan”.

Juuri mistään päin ei kuulu poikkipuolista sanaa Kiinaa vastaan, ellei sekaisin mennyttä Yhdysvaltain presidenttiä lasketa joukkoon mukaan, ja hänkin hakee tempulla vain kannattajia päästäkseen toiselle presidenttikaudelle.

Miksiköhän?
Olisikohan syynä niinkin vanha keksintö kuin raha?

Korona keväänä presidentti Niinistö soitti Kiinan presidentille ja kehui keskustelujen olleen rakentavia. Tämän enempää ei Pienvittuilija muista virallisilta tahoilta sanaparista Kiina ja Koronasta kuulleen, eikä tuo nyt edes ole poikkipuolinen sana. ”Rakentava keskustelu”, sehän tarkoittaa , että keskustelu käytiin ”hyvässä hengessä” ja kätellään kun tavataan. Paitsi, että ei kätellä kun te perkeleet loitte sen Koronan. ”Rakentava keskustelu” lienee tarkoitti, että hyviä kauppasuhteita ei vaaranneta mokoman lentsun takia.

Ja sitten on Mika Niikko, Perussuomalaisten kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, jonka omistama firma tuo maahan Kiinalaista sähkötupakkaa. Pienvittuilija ei ole seurannut tätä keskustelua kovinkaan tarkkaan, mikä johtuu siitä, että tässä Mika Niikossa on meille suomalaisille taas yksi poliitikko, joka luikertelee vastuuta pakoon, kuin Martti Vainio dopingkäryn jälkeen. Se ei nyt ollut se kuuluisa talonmies Pikkarainen, joka pisti salaa dopingaineita suoneen, vaan Mika Niikon poika pentele, joka toi kiinalaista sähkötupakkaa maahan isän firman kautta ja ihan isän tietämättä. No huh huh! Ehkä tuo Martti Vainion selitys on sittenkin aika hyvä.

Aatelkaapa ite!

Blogiteksti löytyy myös täältä:
https://www.facebook.com/pienvittuilija/

**Pienvittuilijan blogi on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton. Pienvittuilija ei kuulu mihinkään poliittiseen puolueeseen, ei kirkkoon, ei kulttiin eikä lahkoon. Pienvittuilija ei tee töitä puolueille eikä puolueiden lehdille, ei kirkolle eikä kirkon lehdille, sillä niinhän se on: sen lauluja laulat kenen leipää syöt. Ainoa mikä ohjaa Pienvittuilijan kirjoituksien suuntaa on omatunto ja lapsena saatu ohje: ”Jos haluat tapella, mene ja tappele itseäsi isompien kanssa.” **

keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Pienvittuilija 20 vuotta. Muistatko vielä tämä Kokoomus?

Pienvittuilijan blogi täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Alkuun kirjoitin Pienvittuilijana nettisivulleni, joka nyt on jo kadonnut bittiavaruuteen. Ensimmäisiä juttuja on vähän jäljellä. Yksi ensimmäisistä vittuiluista on ”Muistatko vielä tämä Kokoomus?” jonka olen sittemmin jakanut Pienvittuilijan päiväkirjaan, ja myös romaaniin Sonniasemanhoitaja Kutvonen olen ottanut otteita jutusta. Kyse on siis tärkeästä jutusta.  

Pienvittuilijan ”Muistatko vielä tämä Kokoomus?” -juttu on yhä ajankohtainen, kun Business Finlandin koronatuki jaettiin parhaiden kavereiden (lue rikkaiden kavereiden) kesken ja ahneudesta on tullut jonkinlainen hyve.

Vaikka alkuperäinen juttu onkin kaksikymmentä vuotta vanha, näkee siitä ettei ”minulle ja minun kaltaisilleni kuuluu enemmän” –ajattelumalli ole uusi ilmiö tästä armaassa Suomen maassakaan. Ihan kirkkailla silmillä voi joku väittää, että minulle kuuluu perinnöstä 90 prosentti vain koska olen ennestäänkin rikas, ja köyhälle sukulaiselle riittää 10 prossaa suolarahoja. Tätä taustaa vasten nykyinen konsulttifirmojen, lobbarien ja suurten firmojen ahneus ei tunnu lainkaan oudolta. Jotkut tosiaan uskovat, että vain heillä on oikeus elää rikkaana ja, että heillä on oikeus ja jopa velvollisuus pakottaa köyhät pysymään köyhinä.

Aatelkaa ite!

Alla oleva versio on alustuksen osalta vuodelta 2008. Muuten juttu on historiallista Pienvittuilijan alkutuotantoa.

Muistatko vielä tämä Kokoomus?

Näin kunnallisvaalien innoittamana ja eilisen ryyppyillan pehmentämänä ajattelin palata ajassa hieman taaksepäin. Ja muutenkin olisi ihan perseestä jos ei vittuilisi vaalien suurimmalle puolueelle. Suurinta pitää mollata, muita hävettää muutenkin. Pienvittuilijahan ei itse kuulu mihinkään puolueeseen eikä puolisotilaalliseen järjestöön eikä omaa mitään aatteellista kantaa eikä uskonnollista vakaumusta. Pienvittuilijan velvollisuus on vittuilla isoille ja mielestään komeille ja aina oikeassa oleville (joku voisi sanoa edellisen perusteella, että pirun kova kommunisti, mutta sanokoot).

Tällä kertaa ei tarvinnut edes käyttää mielikuvitusta vittuillakseen Kokoomukselle, sillä he nolaavat itsensä ihan omatoimisesti.

Kävin aamutuimaan kaivelemassa varastonpohjia ja löysin sieltä Helsingin Sanomien Nyt-liitteen (vuoden 2000 numero 7).
Lehden kannessa "komeilee" Piia-Noora Kauppi ja otsikkona on:
Kokoomuksesta Päivää!
Käytin tekstistä lainauksia kirjassa Sonniasemanhoitaja Kutvonen ja kirjoitin vastineenkin lehteen, mutta sitä ei koskaan julkaistu.

Tässä muutama ote Piia-Nooran haastattelusta, jottei vain unohtuisi millaisesta uudesta "työväenpuolueesta" työväen presidentteineen on kyse.

Piia-Noora Kauppi: Yhteiskunnan kuuluu turvata minimi, mutta ei sellaista elämää, jossa viihtyy ja nauttii ja pystyy puhumaan kännykkään ja käymään elokuvissa.

Piia-Noora Kauppi: "Kavereiden kanssa pohdimme tällaista hypoteettista kysymystä: On kaksi veljestä, joista toinen on rutiköyhä ja toinen rikas kuin Kroisos. Minulle annetaan tuomarina miljoona, joka pitää jakaa perintönä oikeudenmukaisesti veljesten kesken. Miten se jaettaisiin jos mitään lainsäädäntöä ei huomioitaisi?
Jos kaikki rahat annettaisiin köyhälle, se ei olisi rikkaalle oikein. Jos se jaettaisiin fifty-fifty, köyhä olisi katkera.
Näin minä jakaisin rahat: antaisin rikkaalle 900 000 ja köyhälle 100 000. Suhteessa he saisivat testamentissa yhtä paljon. Eikö ole oikeudenmukaista?

Toimittaja: No onko sinusta?

Piia-Noora Kauppi: Kyllä se on. Jos köyhä saisi valtavan omaisuuden, hänen motivaationsa ylläpitää tätä yhteiskuntaa lakkaisi kokonaan. Hän muuttaisi Monacoon eikä maksaisi penniäkään varallisuusverojakaan. Sadallatonnilla köyhä voisi ostaa perusjuttunsa, ja suhteessa entiseen omaisuuteen se merkkaisi hänelle yhtä paljon uusia mahdollisuuksia kuin rikkaalle."

Eli tiivistetysti: Köyhät pysyköön köyhinä, poissa puhelimesta ja elokuvista.

Lehti takaisin arkistoon "todistusaineistoksi" ja vessan kautta baanalle ihmettelemään.

Blogiteksti löytyy myös täältä:

**Pienvittuilijan blogi on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton. Pienvittuilija ei kuulu mihinkään poliittiseen puolueeseen, ei kirkkoon, ei kulttiin eikä lahkoon. Pienvittuilija ei tee töitä puolueille eikä puolueiden lehdille, ei kirkolle eikä kirkon lehdille, sillä niinhän se on: sen lauluja laulat kenen leipää syöt. Ainoa mikä ohjaa Pienvittuilijan kirjoituksien suuntaa on omatunto ja lapsena saatu ohje: ”Jos haluat tapella, mene ja tappele itseäsi isompien kanssa.” **
  

sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Bongattu Pienvittuilijan ennustamat Homo koronaattus ja ilottoman uutisoinnin kritiikki sekä Hannu Hanhien häämöttävä voitto

Näinä päivinä jo muutaman minuutin nettilehtien selaaminen ankeuttaa puista kantautuvan keväisen linnunlaulunkin. Pienvittuilija lopetti korona-aiheisien juttujen kirjoittamisen kolmeen, mutta rakkaan Pienvittuilijan juttuja läheltä liippaavat jutut jaksavat silti vielä innostaa.

Kahteen Pienvittuilijan korona-aiheiseen juttuun on tullut jo aikaisemmin vahvistusta ja nyt Ruotsi voittaa Suomen koronassakin –kirjoituksen ennustuskin näyttää valitettavasti toteutuvan.
Pienvittulija pohti jo kuukauden päivät sitten koronauutisoinnin ankeutta, loputtoman ilotonta kauhukuvien maalaamista ilman toivonkipinää otsikolla:
Miten lehdistö selviää koronapandemian loppumisesta.

Lauantaiaamuna (18.4.2020) TV 1:sellä keskusteltiin viimein samaisesta aiheesta otsikolla: Miten suomalaisen median koronauutisointi eroaa muista?
Ohjelma löytyy Areenasta ja Pienvittuilijan juttu täältä ja blogisivulta.

Toisen koronajutun ennustuksen toteutumisesta Pienvittuilija kertoi jo aikaisemmin, mutta tässä asia uudelleen hehkutettuna.

"Tätä Pienvittuilija jo ennakoikin jutussaan ja korona-bileet kertovat homo koronaattus -statuksen olevan haluttu:

Homo-koronaattus, uuden maailman parempi ihminen.
Nyt se on täällä.
Iltalehti 3.4.2020 kertoo aiheesta otskikolla:

Britanniaan ja Saksaan tulossa immuniteettitodistukset - niiden turvin koronan sairastaneet voivat palata normaaliin elämään”

 

Kolmannen Pienvittuilijan koronaennustuksen toteutuminenkin näyttää valitettavasti toteutuvan: Ruotsi voittaa Suomen koronassakin juttuun liittyen kismittävä jälkikommentti. Hannu Hanhien voitto valitettavasti häämöttää. Tässä ennustuksessa Pienvittuilija ei olisi halunnut olla oikeassa:

30.4.2020 Iltalehdessä on juttu, jossa WHO:kin kehuu Ruotsin mallia:

Iltalehti 30.4.2020: WHO:n asiantuntija kehuu Ruotsin koronalinjaa – ”Erittäin vahva strategia viruksen kontrollointiin”
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/36d1632e-f115-40a7-9a7f-6d6e995c0c56

Aatelkaa ite!

Blogiteksti löytyy myös täältä:
https://www.facebook.com/pienvittuilija/

perjantai 3. huhtikuuta 2020

Nyt se on täällä: Homo-koronaattus, uuden maailman parempi ihminen.

Tätä Pienvittuilija jo ennakoikin jutussaan:
Homo-koronaattus, uuden maailman parempi ihminen.

Nyt se on täällä.

Iltalehti 3.4.2020

Britanniaan ja Saksaan tulossa immuniteettitodistukset - niiden turvin koronan sairastaneet voivat palata normaaliin elämään

https://www.iltalehti.fi/…/33a87fad-6383-437c-b9ee-9728dde1

perjantai 27. maaliskuuta 2020

Homo-koronaattus, uuden maailman parempi ihminen

Tänä aamuna kello puoli seitsemän, pihalla heiluivat nostokurjet ja virolaiset rakennusmiehet törmäilivät toisiin suomenkieltä taitamattomiin. Sellainen oli taas tämän kirjailijan normiaamu tässä osoitteessa. Ei muuta kuin vastamelukuulokkeet korville ja Vysotskin Susijahti täysillä soimaan. Korvissa piippaa ja sirittää mutta se ei haittaa kunhan rälläkän meteli katoaa. Kädenväännön maailmaan sijoittuva Prässi-romaani on siinä vaiheessa, että sitä on pakko työstää inspiraation hetkiä odottamatta. Siispä kahvikuppi täyteen ja läppärin kanssa sohvalle!

Homma sujui hyvin puolitoista tuntia, kunnes joku mieleltään järkkynyt naapuri keksi alkaa poraamaan kiviporalla seinää. Jälleen! Naapurin seinissä on jo varmaan tuhansia ja tuhansia reikiä. Olen varma, että joku päivä koko kerrostalo romahtaa kasaan kuin korttitalo.
Osasin siis odottaa Hiltin henkeä hivelevää ujellusta. Mutta en näin aikaisin. Kello on vasta puoli yhdeksän aamulla, talossa jossa asuu autolautallinen kotona työskenteleviä taiteilijoita. Oli pakko päästä pakoon, etten kuristaisi naapuria. Lähikontaktia pitää välttää korona-aikana, muuten asialla ei ole niin väliä. Hiltin hiljentäminen varmasti lasketaan itsepuolustukseksi.

Katsoin netistä onko suosikki kahvilani jo avoinna. Netin mukaan on. Ei sitten muuta kuin metroon ja kaupungin läpi kipin kapin kahvilaan.
Kauhukseni kahvilan ovet olivat kiinni. Toisessa kahvilassa myytiin kahvia vain mukaan. Paikassa ei ole muuta kehuttavaa kuin sen sata väljää istumapaikkaa, joten pitäköön kuralimensä, päätin ja suunnistin kadulle. Istuin kylmälle kivipenkille ja mietin, voiko tosiaan olla, ettei kirjailijalle ole tässä motitetussa Suomen pääkaupungissa paikkaa kirjoittaa?

Pienvittuilija kuuluu lähes kaikkiin niihin ryhmiin, joita korona eniten kurittaa: olen kirjailija, jonka kirjoja ei enää lainata eikä osteta, Nispero Kustannuksen jota pyöritän, on turha haaveilla uusista julkaisuista tälle vuodelle, Tähtitornin kulttuurikahvila jonka turvissa erakkokirjailija oppii talven jälkeen jälleen puhumaan, järjestää tuskin kovin monta tapahtumaa tulevana ensi kesänä, jos nyt saa olla edes avoinna ja rakas harrastukseni kädenvääntö, läheinen hönkäily käsi kädessä vastustajan kanssa, on varmaan jo ihan paavillisessa pannassa kuin Martti Luther konsanaan. Tämän kaiken voin vielä sietää ja kestää ja jopa terveellä tavalla pohtia, onko ihan pakko tehdä kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta sitä en voi kestää ettei ole paikkaa missä kirjoittaa.

Synkkiä pohtien olen nyt istunut tällä kylmällä kivipenkillä läppärini kanssa. Mieleen palasi muutama päivä sitten herännyt ajatus: Mitä jos kaikki halukkaat testattaisiin koronan vasta-ainetesteillä ja niihin oikein kehotettaisiin saapumaan? Nopealla testillä selvitettäisiin kuka on sairastanut koronan ja saanut taudille immuniteetin. Pienvittuilija on tietoinen viidentoista minuutin testistä * ja on itse ajatellut, että eikö olisi mahdollista kouluttaa koiria haistamaan koronan vasta-aineen. Jos koirat haistavat syövän, niin miksi eivät kirsutuntumalla löytäisi koronan vasta-ainettakin? Tämä on jo oma juttunsa, mutta ajattelemisen arvoinen sekin.
(* Suomalaiset tutkijat kehittivät vasta-aine­testin. HS 24.3.2020)

Koronasta parantuneen ei tarvitse pelätä levittävänsä tautia tai saavansa sen itse.
Läpäistystä vasta-ainetestistä tulostettaisiin nimellä ja sotulla varustettu todistus. Yhdessä henkilöllisyyspapereiden kanssa todistus kertoisi kyseisen henkilön olevan parasta A-ryhmää. Hän olisi uuden korona-maailman parempi ihminen, homo-koronaattus.

Homo-koronaattus olisi vapaa liikkumaan missä huvittaa, ylittämään rajat ja karenssit, käymään kahviloissa ja ravintoloissa jolloin joku niistä saattaisi jopa pelastua konkurssilta, niiden työntekijät välttyisivät lomautuksilta, perheväkivallalta, avioerolta, talon pakkohuutokaupalta, alkoholismilta, lasten huostaanotolta ja ennen kaikkea, Pienvittuilija ei palelluttaisi persettään kylmällä kivipenkillä.

Työpaikalla homo-koronaattus olisi arvostettu työntekijä vailla likaista verenperintöä. Kaikki työnantajat, sairaalat etunenässä kilpailisivat näistä homo-koronaattuksista. Päivän päätteeksi homo-koronaattus piipahtaisi kuntosalille puntteja nostelemaan ja pelastaisi nekin konkurssilta. Viikonloppuna homo-koronaattus suuntaisi uudelleen avattuihin laskettelukeskuksiin, saisi kuninkaan kohtelun ja pelastaisi nekin. Kun täysiverisiä homo-koronaattuksia, pyhää vasta-ainetta veressään tulee päivä päivältä enemmän, voidaan yhteiskuntaa vapauttaa kieltojen ikeestä.
Laskemalla vaikka laskutikulla, voi helposti huomata että testit eivät tässä tilanteessa paljoa maksa, eivät edes murto-osia konkurssien rahallisesta hinnasta, puhumattakaan henkisestä jälkilaskusta.

Mutta! Kun ei testata, niin milloin se maailma avartuu?

Aatelkaapa ite!

Positiivinen jälkikommentti aiempaan Pienvittuilijan korona-juttuun:

Pienvittuilija huomasi tyytyväisenä, että Iltalehti (27.3.2020) teki jutun juuri samasta vuoden 2018 influenssatilastosta jonka jutussani nostin esiin jutussani: Miten lehdistö selviää koronapandemian loppumisesta?
Tällainen vähentää liallista hysteriaa, kun koronainfluenssa rinnastetaan asiallisesti muihin influenssoihin.
https://www.iltalehti.fi/flunssa/a/88633fab-7501-4f25-a33d-52f52eb69b5d



Blogiteksti löytyy myös täältä: