Tässä
linkittämässäni suohpanterror-iski -jutussa olisi ihailtavaa aktiivisuutta,
jollei tässä olisi rasistista kaikua "Meidän isä on saamelaisempi kuin
teidän isä" -taustalla. Aina kun törmää näihin kannanottoihin täällä, niin
seuraavan kirjan aihe palaa elämään saamenlipun alla. Ja Juuri kun olin taas
ajatellut kirjoittaa toisesta aiheesta ja jättää lapsuuden kurjuudet taakse.
Linkkejä
Korkein
hallinto-oikeus asettuu rasismia vastaan:
http://yle.fi/uutiset/kho_hyvaksyi_93_uutta_ihmista_saamelaisiksi/8341788
Kursiivilla
merkitys kohdat ovat lainauksia ” Maailman syrjityin vähemmistö ” -jutustani
Kaltioon:
http://www.kaltio.fi/lehtiarkisto/kaltio-5-2012/stoor512
suohpanterror-iski
-juttu:
http://uusi.voima.fi/blogikirjoitus/2015/suohpanterror-iski-helsingissa%E2%80%A8/
Ei vain saamelaisten ongelma
Tämä
jutun kohta pisti heti silmään:
”Saamelaisten asema Suomessa on
monellakin tavalla ongelmallinen, mutta yksi erityisen ajankohtainen epäkohta
liittyy parhaillaan eduskunnan käsittelyssä olevaan metsähallituslainuudistukseen.”
On
tosiaan ongelmallinen, kun tässä viitataan vain siihen, että uudistus koskisi
vain saamea puhuvia. Tästä näkee, mitä pohjolan Milosevitsin Pekka Aikion
nostattama kansankiihotus on saanut aikaan. Ennen oltiin kaikki lappilaisia.
Äiti kiersi Suomea ylpeänä laulamassa lapinpuvussaan ja Maija-täti vieraili
Kekkosen aikana Linnanjuhlilla ylpeästi lapinpukua kantaen.
Pohjolan Milosevits Pekka Aikio
Vuonna
1980 Aikiosta tuli saamelaisvaltuuskunnan puheenjohtaja. Aikio oli ymmärtänyt,
ettei myöhemmin seudulle asettuneilla saamea puhuvilla suvuilla ollut
mahdollisuutta vaatia erikoisoikeuksia muuten kuin kielensä perusteella. Kieli
nousi ykköskriteeriksi siihen, kuka saa elää seudulla ja kuka ei. Pohjolan
Milosevits asetteli ihmiset vastakkain ja saamen kieli kytkettiin
ILO-sopimuksen ehdoksi. Ihan tuosta vaan paikallisesti saamea puhuvien kesken.
ILO-sopimus ei ole kielisopimus
ILO-sopimus
koskee alkuperäiskansojen oikeuksia harjoittaa elinkeinojaan.
"ILO-sopimuksen
mukaan alkuperäiskansaan kuuluu ihminen, joka polveutuu alueen alkuperäisestä
väestöstä, käyttää maata perinteisellä tavalla ja on säilyttänyt kulttuurisia
erityispiirteitään.”
Kieli on identiteetti
On totta, että saamea puhuvat
ansaitsevat kielelliset oikeutensa, kuten opiskelupaikkakiintiöt, oikeuden
asioida virastoissa omalla äidinkielellään ja puitteet, jotka takaavat kielen
säilymisen. Näitä oikeuksia on puolustettava ja edistettävä ponnekkaasti. Kieli
ei saa kuitenkaan olla syy sivuttaa muiden alkuperäisasukkaiden yhtäläisiä
oikeuksia maahan, kulttuuriin ja elinkeinon harjoittamiseen. Kielen säilyminen
ja elinkeinon harjoittaminen ovat kaksi ihan eri asiaa, ja sellaisina niitä
tulisi käsitellä. Lappalaisperusteiset ihmiset ansaitsevat oikeuden elää
kotiseudullaan tasavertaisina ja harjoittaa ikiaikaisia ammattejaan rehellistä
ylpeyttä tuntien.
Samoin
vuosisatainen kulttuuri ja oikeus elää esi-isien synnyinseudulla.
Edellinen
Saamelaiskäräjien puheenjohtaja, pikkuserkkuni, Klemetti Näkkäläjärvi nimitti taannoin blogissaan
statuksettomia saamelaisia joulutontuiksi ja marsilaisiksi. Silloin
Pienvittuilijaa vitutti niin, että rystyset valkenivat. Siitä huolimatta
Pienvittuilija on valmis puolustamaan saamen kielisten oikeutta kieleensä. Kunhan
sen varjolla ei poljeta muiden alkuperäisasukkaiden oikeuksia.
”Rasismi:
valtaväestö sortaa vähemmistöä. Paha juttu. Vähemmistö sortaa pientä osaa
porukastaan. Pullauttaa ulos pienestä piiristä leimaamalla valtaväestön osaksi,
vaikka eivät sitä ole. Se on ultrapaha. On kamalaa olla vähemmistönä
vähemmistössä. Päähän potkittujen päähän potkimana.”
Pienvittuilijan juurilla köyhässä ja karussa Lapinmaassa
Löydettyäni
vanhoista papereista tietoa oman sukuni vaiheista ryhdyin tarkemmin pohtimaan
syitä pattitilanteeseen. Huomasin, että Suomessa saamelaisten oikeuksien
lisääminen merkitsee sitä, että muilta otetaan jotain pois. Miksi näin? Entä
kuka oikeastaan on alkuperäisväestöä?
Kyseiset
ajatuksia herättäneet paperit oli päivätty vuodelle 1999. Niillä isä haki
tunnustusta sille, että oli saamelainen. Paperista ilmeni, että Hindrich Jönsson Kyrö oli merkitty
lappalaisten joukkoon Enontekiön Peltojärvellä vuoden 1739 maakirjassa. Lisäksi
oli virallisesti todistettu, että isä oli tämän jälkeläinen ja täytti YK:n
sosiaali- ja talousneuvoston ihmisoikeuskomission J. R. M. COBO:n sopimuksen
sekä ILO:n alkuperäiskansasopimuksen kriteerit.
Ei ole demokratiaa Lapinmaassa
Isä
oli siis kiistatta alkuperäisväestöä, mutta silti häntä ei hyväksytty
Saamelaiskäräjillä saamelaiseksi. Samanlaisia sukupohjaisia hakemuksia oli
papereiden mukaan tuolloin ollut 1 172 kappaletta. Kun luin kielteisen
päätöksen perusteita, menin aluksi ymmälleni ja samalla oivalsin, että juuri
tässä vaiheessa mentiin metsään, kun ILO-sopimusta ryhdyttiin tulkitsemaan
tarkoitushakuisesti. Osa alkuperäisväestöstä rajattiin sopimuksen ulkopuolelle,
vaikka he sen piiriin todistettavasti kuuluivat.
Kielellisin
perustein isä ei ollut saamelainen. Silti hän oli alkuperäiskansaa,
lappalaisten jälkeläinen, kytköksissä lappalaiseen kulttuuriin, perinteeseen,
elinkeinoon, metsiin ja maihin. Kyse on määritelmästä: puhuttaessa
alkuperäiskansasta, tulisi sen käsittää myös suomea äidinkielenään puhuvien
oikeudet. Kyse on kahdesta alkuperäisväestön ryhmästä: saamelaisista ja
lappalaisperusteisista. Kummallekin on turvattava oikeutensa. Koska
Saamelaiskäräjät esiintyy alkuperäisväestön äänitorvena, pitäisi siellä
molempien ryhmien saada äänensä kuuluville. Se on perusoikeus. Sitä kutsutaan
demokratiaksi.
Päättymätön kiista, jossa puheoikeus on vain saamen kielisillä
Ihmiset,
joiden suvut ovat asuttaneet vuosisatoja pohjoisia seutuja, ovat lomittuneet
kiinteäksi osaksi lappilaista perinnettä ja kulttuuria. Muna vai kana
-keskustelua siitä, kenen suvut olivat, tulivat, menivät ja tekivät jotain
ensimmäiseksi, voidaan jatkaa maailman tappiin asti. Ja jos oikein arvaan, niin
varmaan jatketaankin. Saamelaiset tuskin vapaaehtoisesti antavat lisäoikeuksia
lappalaisille. Ja kun ainoa virallinen ja äänensä kuuluville saava elin asiassa
on Saamelaiskäräjät, asiaan tuskin tulee kohdistumaan minkäänlaista
yhteiskunnallista painettakaan. Saamelaiset vain voivottelevat ILO-sopimuksen
perään ja jatkavat määrätietoista lappalaisten syrjintää.
Pohjolan Milosevitsin Pekka Aikion innoittamina saamelaiset harjoittavat
itse syrjintää kielen perusteella
Toisena
perusteena oli se, ettei isä puhunut saamea, mitä pidetään tämän
lappalaisnimitystä uudemman saamelaismääritelmän kriteerinä. Eikä kumpikaan
isän vanhemmista puhunut saamea. Tässä kohtaa olin samoilla linjoilla
Saamelaiskäräjien kanssa. Paitsi perustelujen perusteluissa: näin suurelle
joukolle (1 172) saamea puhumattomia ei haluttu antaa äänivaltaa
Saamelaiskäräjillä. Kerrassaan outo peruste kieltää oikeudet: koska pyytäjiä on
paljon. Perustelu tuskin pohjaa minkään kirjainyhdistelmän sopimukseen.
Aikion
aikoinaan heittämä ajatus siitä, ettei riitä, että tuntee itsensä
saamelaiseksi, vaan on tultava saamelaisyhteisön hyväksymäksi, antaa
mahdollisuuden hylätä äänioikeushakemus Saamelaiskäräjillä keneltä hyvänsä,
jonka naama ei miellytä. Perusteluja voidaan sitten miettiä jälkikäteen.
Pakostakin päähän poksahtaa mielleyhtymiä vapaamuurareista ja muista
salaporukoista.
ILO-sopimusta ei saisi liittää Saamelaiskäräjiinkään
”Suomessa
on lähdetty siitä, että ILO-sopimus koskisi saamelaiskäräjien vaaliluetteloon
merkittyjä n. 9 000 saamelaista. Tämä on ongelmallista, sillä ihmisillä voi
olla erilaisia syitä kuulua tai olla kuulumatta vaaliluetteloon. Esimerkiksi
Norjassa on arviolta 75 000–100 000 saamelaista. Vain 13 000
heistä kuuluu saamelaiskäräjien vaaliluetteloon.” Henkilön oikeudet suhteessa
ILO-sopimukseen eivät voi Tanja Joonan mukaan
olla kiinni siitä, onko hänet merkitty vaaliluetteloon vai ei.”
Toivoa Lapin yllä
Korkein
hallinto-oikeus asettui syrjintää vastaan:
”Korkein hallinto-oikeus hyväksyi 93 uutta ihmistä saamelaisiksi keskiviikkona
Saamelaiskäräjien tahdon vastaisesti. Yhteensä valittajia oli 182.”