Näinä päivinä jo muutaman minuutin nettilehtien
selaaminen ankeuttaa puista kantautuvan keväisen linnunlaulunkin.
Pienvittuilija lopetti korona-aiheisien juttujen kirjoittamisen kolmeen, mutta
rakkaan Pienvittuilijan juttuja läheltä liippaavat jutut jaksavat silti vielä
innostaa.
Kahteen
Pienvittuilijan korona-aiheiseen juttuun on tullut jo aikaisemmin vahvistusta ja
nyt Ruotsi voittaa Suomen koronassakin –kirjoituksen ennustuskin näyttää
valitettavasti toteutuvan.
Pienvittulija
pohti jo kuukauden päivät sitten koronauutisoinnin ankeutta, loputtoman
ilotonta kauhukuvien maalaamista ilman toivonkipinää otsikolla:
Miten lehdistö
selviää koronapandemian loppumisesta.
Lauantaiaamuna (18.4.2020)
TV 1:sellä keskusteltiin viimein samaisesta aiheesta otsikolla: Miten
suomalaisen median koronauutisointi eroaa muista?
Ohjelma löytyy
Areenasta ja Pienvittuilijan juttu täältä ja blogisivulta.
Toisen koronajutun
ennustuksen toteutumisesta Pienvittuilija kertoi jo aikaisemmin, mutta tässä
asia uudelleen hehkutettuna.
"Tätä
Pienvittuilija jo ennakoikin jutussaan ja korona-bileet kertovat homo
koronaattus -statuksen olevan haluttu:
Homo-koronaattus,
uuden maailman parempi ihminen.
Nyt se on täällä.
Iltalehti 3.4.2020
kertoo aiheesta otskikolla:
Britanniaan ja
Saksaan tulossa immuniteettitodistukset - niiden turvin koronan sairastaneet
voivat palata normaaliin elämään”
Kolmannen Pienvittuilijan koronaennustuksen toteutuminenkin näyttää valitettavasti toteutuvan: Ruotsi voittaa Suomen koronassakin juttuun liittyen kismittävä jälkikommentti. Hannu Hanhien voitto valitettavasti häämöttää. Tässä ennustuksessa Pienvittuilija ei olisi halunnut olla oikeassa:
30.4.2020 Iltalehdessä on juttu, jossa WHO:kin kehuu Ruotsin mallia:
Iltalehti 30.4.2020: WHO:n asiantuntija kehuu Ruotsin koronalinjaa – ”Erittäin vahva strategia viruksen kontrollointiin”
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/36d1632e-f115-40a7-9a7f-6d6e995c0c56
Aatelkaa ite!
Blogiteksti löytyy
myös täältä:
https://www.facebook.com/pienvittuilija/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti