Yle-kriisi kumpuaa Motelli-romaanin käsikirjoituksesta
Juuri ilmestyneessä Ylegate kirjassa kerrotaan
kuinka Sipilän Ylen uhkailuperinne sai alkunsa siitä, kun Pienvittuilija
uskalsi kertoa ja kirjoittaa kaunistelematta Sipilän rikastumisen taustoista: häikäilemättömästä
voiton kahminnasta työntekijöiden terveyden kustannuksella. Ja tärkeää oli myös,
että löytyi Juha Granath,
joka uskalsi tehdä jutun aiheesta.
Motelli-romaani muutti maailmaa ennen
ilmestymistään…
Tähän voisi jatkaa, että sen jälkeen kirjaa
sensuroitiin tehokkaasti. Kuin myös Jutun julkaisseet tahot joutuivat sensuurin
hampaisiin. Ylegate-kirjassa käydään läpi miten Ajankohtaisen kakkosen ohjelma
vaikutti Yleen ja sen toimittajiin, ne voi lukea kirjasta, mutta minuun
kohdistuneista seuraamuksista kirjassa ei puhuta.
Elettiin vuotta
2013
Sieluhäkki-romaani oli juuri julkaistu Into
Kustannuksen toimesta. Romaani ja siihen Latistajien voimin tehty musiikki
ylittivät uutiskynnyksen. Ajankohtainen kakkonen päätti tehdä jutun minusta,
Sieluhäkistä ja suljetusta lapsuudesta Hehtaarin tontilla.
”Sieluhäkki on tositapahtumiin pohjaava kertomus
pahuuden heijastumisesta sukupolvesta toiseen. Vaikka lapsena raiskattu äiti
vahtii ja suojelee poikaa kaikelta, ei poika lannistu vaan säntää uusiin
seikkailuihin Kaverinsa kanssa. Romaani on rosoinen runoelma mielikuvituksen,
tahdonvoiman ja viattomuuden parantavasta voimasta.”
Näinhän se piti mennä
Ajankohtaisen kakkosen ohjelman piti tulla ulos
juuri ennen Helsingin kirjamessuja. Kaikki näytti auvoiselta. Pienvittuilija
hipsisi juuri ilmestyneen Sieluhäkki-romaanin kanssa Messuhalliin. Julkisuus
kirjamessuilla olisi taattu ohjelman 700 000 katsojan ansiosta, ja sitä myötä
kirjan menekki. Urani kirjailijana tulisi helpottumaan merkittävästi.
Kuinka kävikään?
Kerroin haastattelussa myös tulevasta romaanistani
Motelli ja sen yhdestä hahmosta ”ei niin suloinen myrkynkeittäjä”, eli Juha
Sipilästä ja hänen johtamansa Solitran työsuojelurikkomuksista. Pidin asian
kertomista tärkeänä, jopa niin tärkeänä, että annoin asian vuotaa julkisuuteen,
vaikkei Motelli-romaania ollut vielä edes julkaistu. Toimittajan kysyessä onko
todellakin totta, että tulevassa romaanissa on Juha Sipilä myrkynkeittäjän
hahmossa. Vastasin väitteen pitävän paikkaansa.
Päätös oli rankka, mutta syntyi nopeasti.
Sananvapaus on todellakin suojelemisen arvoinen asia. En halunnut valehdella
suojellakseni tekoja, joita en hyväksy. Tiesin, että Sieluhäkistä tehdystä
jutusta ei kukaan muista kuin tuon Sipilä paljastuksen. Jos olisin valehdellut
asiassa, niin minun olisi ollut hyvin vaikea sietää itseäni sen jälkeen.
Työsuojelurikkomusasia oli vaivannut minua niin
paljon, että siitä oli muodostunut kantava teema Motelli-romaaniin: ihmisten
välinen vallankäyttö heikomman näkökulmasta katsottuna. Mainittakoon, että kun
aloin kirjoittaa romaania, oli Juha Sipilä vain yrityskaupoilla rikastunut
miljonääri, ei vielä edes kansanedustaja. Ajankohtaisen Kakkosen ohjelman
aikaan Sipilä oli Keskustan puheenjohtaja ja Motelli-romaanin ilmestyessä jo
pääministeri.
Kuinka kävikään: Ajankohtaisen kakkosen ulostulo
viivästyi Sipilän Yle-uhkailujen vuoksi marraskuulle yli kirjamessujen.
Latistajien* musisoidut otteet Sieluhäkistä tekivät vaikutuksen yleisöön
Kirjakahvilassa, mutta jutun tuomaa kuulijoiden ennakkovalistamista jäi
tietenkin kaipaamaan.
(*Latistajat yhtye: Äänessä ja sanoissa minä,
soittimissa ja sävelissä Heikki Hallanoro)
Maan päälehden
juttu ei vaikuta Sipilän kannalta niin pahalta kuin se itse asiassa on
Helsingin sanomissa oli myös tänään (16.5) juttua
Ylegate kirjasta. Siinä väitettiin virheellisesti, että kyseessä olisi ollut
Ajankohtaisen kakkosen dokumentti työsuojelurikkeistä Sipilän Solitra-firmassa.
Todellisuudessa kyse oli Kirjailijakuva ohjelmassa esitetystä noin neljän
minuutin pätkästä, jossa puhuttiin yhdestä tulevan romaanin osiosta: ”Ei niin
suloinen myrkynkeittäjä.”
Se, että Sipilä suuttui tällaisesta
”kirjoittamattoman kirjan kommentista”, on vielä oudompaa kuin se, että Sipilä
olisi puutunut ohjelmaan joka käsittelee työsuojeluloukkauksia. Osui ja upposi?
Hiljaisuus
laskeutui Ouluun vuonna 2013
Sananvapaudesta ei ollut tietoakaan Ajankohtaisen
kakkosen ohjelman jälkeen. Pohjoisen lehtien keskustelupalstoilta aihetta
käsittelevät jutut sensuroitiin surutta, seudun ykköslehti Kaleva mukaan
lukien. Ihan sama mitä sääntöjä ja rekisteröintejä mukaillen jutut ja linkit
oli nettiin laitettu, niin pois ne lähtivät tai eivät päässeet lainkaan
ennakkosensuurin läpi. Tämän kohtalon kokivat kaikki jutut joissa oli viittaus
minuun, Motelli-romaaniin tai Ajankohtaisen kakkosen ohjelmaan. Sensuurilta
säästyivät jutut, joissa puheitani ja pätevyyttäni epäiltiin ja joissa minua
suorastaan haukuttiin.
Motelli-romaanin ympärille kasvoi paikallinen lasiseinä,
ennen kuin se ehti ilmestyäkään eikä Sieluhäkki-romaani saanut enää
kaipaamaansa palstatilaa.
Motelli-sensuuria
vuonna 2015
Sensuuri iski myös Motellin ilmestymisen aikaan.
Kaikki viittaukset Motelliin katosivat, jopa Taiteiden yön liitteestä, jossa
Tähtitornin kaikki muut kaksikymmentä esiintyjää oli listattu lähetettyjen
tietojen pohjalta. Motelli-romaanin julkkarit loistivat poissaolollaan ja
aikataulussa oli sillä kohtaa tyhjää.
Kaksi kriitikkoa kertoi kirjoittaneensa
Motelli-romaanista arvostelun ja tarjonneensa sitä paikkakunnan lehtiin
normaaliin tapaansa. Odottelin turhaan, kumpikaan arvosteluista ei koskaan
ilmestynyt.
Kun nuori toimittaja haastatteli minua Kalevan
joulukalenteriin loppuvuodesta 2015, kerroin tietenkin kirjailijana uusimmasta
romaanistani. Sain valmiin jutun luettavakseni pari päivää ennen jutun
ulostuloa, ja siinä Motelli-romaanista kerrottiin. Kun juttu ilmestyi, oli
siinä maininta, että olen kirjailija, mutta ei sanaakaan Motellista joka
kuitenkin oli ollut se minun tärkein pointti jutussa.
Kaikein tärkein
meinasi unohtua
Surkuttelu voi jättää sikseen, tässähän vietetään
voitonpäivää. Stoor vs Sipilä, kumpi nyt on vahvoilla, meinaan näin
uskottavuuden näkökulmasta katsottuna. Ja sehän se on miehen mitta...että
pitääkö se sana. Toisilla pitää ja toisilla ei alkuunkaan. Muuta kun ei ole
kirstuun kannettavaa, ei edes rauhansanalaisella.
Iltalehden juttu Ylegate kirjasta
Lainaus jutusta:
”Ylegate-kirjan tekijät Jussi Eronen, Salla
Vuorikoski ja Jarno Liski nostavat yhdeksi esimerkiksi ulkopuolisesta
vaikuttamisesta tapahtuman vuodelta 2013, kun nykyinen pääministeri Juha Sipilä
oli oppositiopuolue keskustan puheenjohtaja.
Ajankohtaisen Kakkosen toimittaja Juha Granath teki
ohjelmaa kirjailija Jarmo Stoorista, joka kertoi kokemuksistaan Juha Sipilän
johtaman ja omistaman Solitran palveluksessa 1990-luvulla.
Stoorin mukaan elektroniikkayrityksen työntekijöiden
turvallisuus vaarantui tehtaassa monin tavoin. Sipilä ansaitsi vuonna 1996
Yhdysvaltoihin myydyn yrityksen kaupalla noin 110 miljoonaa markkaa.”
Ps.
Youtubesta löytyy Pääministeriräppi, jonka ”näytä lisää”-kohtaa klikkaamalla
voi lukea taustoja kappaleen ja Motelli-romaanin synnystä sekä Pienvittuilijan
työskentelyajasta Sipilän Solitra-firmassa.
Yle-kriisi kumpuaa Motelli-romaanin
käsikirjoituksesta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti