lauantai 22. elokuuta 2015

Immonen, Sipilä ja Pahan akseli


Alla oleva teksti on julkaistu muutama viikko sitten Faceboonkin Pienvittuilijan päiväkirjassa https://www.facebook.com/pienvittuilija)

Hallitus, jota Pienvittuilija nimittää provokatiivisesti Pahan akseliksi, ajaa Sipilän johdolla kirjastoja ja yleensäkin kulttuuria ahtaalle aina kun köyhien kiristämiseltään ehtii.
Pienvittuilija on pannut asiaan liittyen merkille viime päivien keskustelun Perussuomalaisten Olli Immosen ympärillä.
Immosen umpirasistiset kommentit toki pitää tuomita jo ihan ihmisyyden nimissä. Mitättömän puolinatsijärjestö Suomen Sisun nokkahenkilön suuhun kommentit vielä istuisivat, Sisun porukkahan ihannoi jo kertaalleen turpiin saanutta kantojenkopsuttelijaporukkaa mutta kansanedustajalle kommentit ovat anteeksiantamattomia.
Mutta tämähän oli Immoselta odotettavissa. Hän on sellainen yksinkertainen prototyyppi typerästä poliitikosta, joka ei osaa tehdä tihutöitään salassa. Pienvittuilija ennustaa, että hyvin pian Immonen on maanrakoon lyntätty ja varmaan lynkattu. Nyt jo haaskalle kaartelevat kunniaa metsästävät korppikotkat.


Pienvittuilijan silmiin pisti eilen 26. heinäkuuta Sipilän naaman kirkastusoperaatio Immosen mokan siivellä. Supistaja Sipilä ilmoittaa Twitterissä (päivitetty Helsingin sanomiin), että hän haluaa kehittää Suomea avoimena, kansainvälisenä, kieliltään ja kulttuuriltaan rikkaana maana.
Immonen on nyt niin heikolla jäällä, että herra pääministerikin uskaltaa nakella kiviä oikeudenmukaisuuden nimissä.http://www.hs.fi/politiikka/a1305973010498


Tähänastiset Sipilän hallituksen toimet ovat ajaneet maata ihan toiseen, ahdasmieliseen heikompaa syyttävän luokkayhteiskunnan suuntaan. Pienvittuilija kysyy, lisääkö yhteiskunnan avoimuutta Sipilän kehotus vaieta kiusallisesta keskustelusta? ”Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoo Lännen Medialle, että nyt ei ole asiallista ottaa kantaa tietoihin Fennovoiman uuden omistajan, kroatialaisen Migrit Solana Energijan venäläiskytkennöistä (http://www.kaleva.fi/uutiset/talous 1.7.2015)”
Immosen teon mustaamalla Sipilä saa tai ainakin toivoo saavansa maalattua piiloon Kelan harkinnanvaraisella päivärahalla kituuttavien ahdingon, opiskelun mahdottomuuden ilman rikkaita vanhempia, työttömien syyllistämisen ja kymmenen Hornetteihin hukattavaa miljardia, tulevan poliisivaltion, rikkaiden vapaaehtoisen talkoopyynnön, uusien autojen verohelpotuksen, ansiosidonnaisen leikkaustoiveet ja toistaiseksi unhoon jääneen välinpitämättömyyden heikoimmista, kuten alaistensa terveydestä ja rikotun lupauksen siitä, että tuhansia kertoja alihintaan saatu yritys pysyy suomalaisten hallussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti