perjantai 24. helmikuuta 2017

Vihreät. Kansallisen purukumipuolueen paluu. Vihreät eivät äänestäneet Bernerin epäluottamuslauseen puolesta.





Jotkut ihmettelivät Facebookissa, etteivät Vihreät äänestäneet Bernerin epäluottamuslauseen puolesta. Pienvittuilija ei asiaa vähääkään ihmettele. Historia tässä vain toistaa itseään. Vihreät palaavat joustaville juurilleen ja pelaavat jo puolueelle paikkaa tulevassa hallituksessa. Mahdollisia tulevia hallituskumppaneita ei pidä suututtaa. Kansallinen purukumipuolue on tehnyt näyttävän paluun.

Alla oleva Pienvittuilijan juttu Kansallisesta purukumipuolueesta vuodelta 2009, se sopii taustoittamaan Vihreiden Berner-äänestystä.

perjantai 13. maaliskuuta 2009
Kansallinen purukumipuolue
Paljon on tapahtunut sitten viimeisen kirjoittelun: Niinistö leikkii pahanilman profeettaa julkisuudessa, Vanhanen hiihteli eläkeiän nostoon ja takaisin ja Lex Nokia hyväksyttiin. Purukumipuolue Vihreät oli sitä vastaan, mutta liekkö kukaan heikäläisistä äänestänyt sitä vastaan.

Taisi olla sama systeemi käytössä kuin oli rypäleaseiden kieltämisestä käydyn äänestyksen aikoihin: Jos joku vielä muistaa, niin silloin Vihreät olivat ehdottomasti rypäleaseiden kieltämisen kannalla, mutta lähettivätpä äänestystilaisuuteen Cronbergin sijasta sijaisen, jolla ei ollut äänioikeutta. Näin hallitus oli yksimielisesti rypäleaseiden kieltoa vastaan.
Hallituksen linjasta ei haluttu livetä. Eli käytännössä tuo tahtoo sanoa, että Vihreät eivät äänestä suurten hallituspuolueiden päätöksiä vastaan siksi, että se vaarantaisi hallitusyhteistyön. Eli hyväpalkkaiset ja julkisuuden täyteiset hommat olisivat vaarassa.

Ja kun on päästy alkuun kansallisen purukumipuolueen arvostelussa, niin jatketaan samaa linjaa: Kuka muistaa vielä Vihreiden uhittelun ydinvoimasta? Puolue lupasi aikoinaan lähteä hallituksesta, jos ydinvoiman lisärakentaminen hyväksyttäisiin.
Kun lisärakentamisesta sitten päätettiin, niin eivätpä Vihreät hallituksesta mihinkään lähteneetkään. Ihan arvattavaa käyttäytymistä puolueelta, jonka linja on laaja kuin Siperian arot (en ole käynyt, mutta kuulemma ovat).

Millaiseksi voi kuvailla sellaisen puolueen linjaa, jossa Osmo Soininvaara oli laimentamassa keskiolutta ja osa porukasta olisi halunnut miedot huumeet laillisiksi...

On hyvä, että Suomesta löytyy puolue, jonka riveissä voi olla asioita vastaan, olematta sitä oikeasti. Kohta kolmekymmentä vuotta sitten Koijärvellä töyhtöhyyppiä pelastamaan kasattu ryhmä on edennyt pitkälle. Ja kun ilmasto tästä vielä lämpenee, niin voi povata Vihreille valoisaa tulevaisuutta: Tulee vielä vastaan monia ympäristökysymyksiä, joiden puolesta voi äänestää tyhjää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti