tiistai 6. syyskuuta 2016

Edelläkävijän osa



On jo kulunut aikaa kun Pienvittuilija kirjoitti Sipilän ja hallituksen toilailuista.
Ei ole ollut tarvetta, kun muutkin ovat huomanneet virheitä herran pääministerin loistavassa kultaisessa haarniskassa. Sipilä syö sanojaan ahnaasti kuin hevonen kauraa, Soinin selittelyt ovat suorastaan säälittäviä ja Stubbin ensikerta on muisto vain, kuten herra kokoomuksen puheenjohtajakin. Ei ole tarvetta nostaa asioita esille, nyt muitakin on viimein uskaltautunut reilusti rintamaan ja kannanottoja hallituksen tekemisiin tipahtelee netistä päivittäin. Tosin hallituksen leikkauksien tukipylväästä, valtionvelasta kirjoittaminen odottaa jo hermostuneena vuoroaan.

Pienvittuilija muistaa vielä ajan, kun oli ainoa Sipilän yksinvaltiutta vastustava voima. Vastustuksen pontimena olivat Pienvittuilijan henkilökohtaiset kokemukset Sipilän rikkaudet taanneessa Solitra firmassa, jossa ”myrkyt lainehti lattioilla”.  Niistä kokemuksista kerrottiin valtakunnan mediaa myöten vuonna 2013. Minulla oli mahdollisuus arvioon Sipilästä kun hän oli vain röyhkeä insinööri.

Otin Sipilästä esimerkin heikompaan kohdistuvasta aggressiivisesta vallankäytöstä romaanini Motelli, silloin kun tämä oli vielä vain laakereillaan lepäävä miljonääri. Kun kirja oli melkein valmis olikin Sipilä Keskustan puheenjohtaja ja matkalla kohti eduskuntavaaleja. Kun Motelli-romaani ilmestyi, oli Sipilä jo pääministeri. Ylpeydellä voin todeta heittäneeni vuonna 2013 ensimmäisen kolhun Sipilän kultaiseen haarniskaan. http://yle.fi/…/jarmo_stoor__vakevalla_kynalla_ja…/6918054. 

Ennen vaaleja Pienvittuilija sai kuulla Sipilää kehuvia ja ylistäviä kommentteja ihan läheltä ja jopa Oulun kulttuuripiireistä. Pienvittuilijan kommentit Sipilän miljonääritaustasta ja köyhien kyykyttämisestä rikkaiden hyväksi lyötiin höpöpuheiksi. Saamaani televisiojulkisuutta halveksittiin ja puheitani vähäteltiin. Ohiajavista autoista huudeltiin kommentteja ja heilutettiin keskisormea. Ennen vaaleja minut oltiin valmiin lynkkaamaan. Yleinen väite oli, että politiikkaan pitää saada uutta verta ja johtoon politiikassa rypemätön pääministeri.
Pienvittuilija koetti nikotella vastaan, mutta ennen vaaleja ei soraääniä kuulunut. Oulun media ei ottanut kantaa sanomisieni eikä kirjoituksieni puolesta. Mieluusti oltiin vain ihan hiljaa asiasta. Kukaan ei ilmoittautunut samaan rintamaan Sipilän edustamaa poliittista ajattelua vastaan.
Vaalien alla kuului vain vienoa vinkunaa ja selkeää tyrmäystä sanoilleni.

Nyt Pienvittuilija huomaa rintaman syntyneen. Ennen niin hiljaiset ja ehkä jopa myötämielisesti Sipilään suhtautuneet ovat heränneet ”Prahan kevääseen”. Hallitus luvataan kaataa myös taiteen keinoin. Yleisen mielipide on muuttunut hallitusvastaiseksi ja siitä on tullut hyväksyttyä. Nyt hallituksen vastustajiin liitytään avoimesti rinnat rottingilla. Siitä Pienvittuilija on mielissään. Asiat etenevät oikeaan suuntaan. Enää ei tarvitse olla ainoana hallitusta vastaan. Ja vaikka etulinjassa on hankala puskea eteenpäin, niin Pienvittuilija aikoo jatkaa samalla linjalla.

Muistin virkistämiseksi lainaan Pääministeri räpin lisätietoina olevaa tekstiä https://www.youtube.com/watch?v=mM-a0M5_z3o

Jarmo Stoorin kappaleen taustoitusta:
"Köyhät kyykkyyn, miljonääri jyrää! Köyhät kyykkyyn ei se tiedä hyvää."

JARMO SOLITRALLA
"Olin aikoinani töissä Sipilän Solitrassa. Sillä firmalla Sipilä hankki miljoonansa.
Silloin vuonna -94 olin elektroniikkateollisuuden tuotantotekniikka erikoiskurssilla. Olimme ensimmäinen juuri sille alalle koulutettu porukka. Koostuimme insinööreistä ja teknikoista. Kurssin ohjelmaan kuului mm. kymmeniä yritysvierailuja, joiden aikana teimme jonkin kehitystyön yrityksen käyttöön. Sen kurssin lopuksi päädyin Solitralle menetelmäsuunnitteluharjoitteluun.
Sokki oli melkoinen. Työolot olivat kauheat. Myrkkyä oli lattiat märkänä ja ilma sakeana lyijypitoista juotostinahöyryä. Ilmastointia ei ollut ja hallissa oli kuuma kuin ruotsalaisessa saunassa. Tuli ihan Kiinalainen olo.
Parannukset olisivat maksaneet vain prosentteja liikevaihdosta ja promilleja Sipilän saamasta myyntivoitosta."

KOHU AJANKOHTAISEN KAKKOSEN DOKUMENTISTA
"Tästä työsuojeluasiasta nousi kohu jo vuonna 2013, kun Ajankohtaisessa kakkosessa oli Sieluhäkki-romaanin (Into 2013) tiimoilta minusta kirjailijadokumentti. Samassa ohjelmassa Sipilän työsuojelurikkeet nousivat esille. Sipilä kiisti kaikki rikkomukset ja leikki muistamatonta. Iltalehti kaivoi esiin työsuojelutarkastajan lausunnon joka oli päivätty jo paria vuotta aikaisemmaksi kun olin ollut töissä Solitralla ja siinä oli sanatarkasti samat asiat, jotka olin maininnut. Muutenhan varmaan olisin joutunut käräjille syytettynä herjaamisesta.
Itse en halunnut nostaa asiasta kohua vaalien alla. Minulla ei ole mitään erityistä intohimoa politiikkaan, varsinkin kun vaalien voittajaehdokkaat Sipilän lisäksi olivat Soini ja Stubb.
Mutta heikomman sortamista en voi sietää. Ja sitä Sipilä nyt tekee. Sipilän johtama hallitus leikkaa niiltä kaikista heikoimmilta ja ajaa Suomea luokkayhteiskunnan suuntaan. Tästä olen kirjoittanut enemmänkin Pienvittuilijan päiväkirja -sivulla. Kiteytettynä asian voisi tiivistää toteamukseen, ettei vähän yli kolmikymppisenä miljonääriksi ajautunut nuori mies ymmärrä heikossa asemassa olevia ollenkaan. Haiskahtaa ihan pahuudelle."

MYYTTI SUURESTA JOHTAJASTA
"Vaalien alla ihmettelin sitä, että Sipilän ei tarvinnut juuri kommentoida mitään asiaa. Olla vaan olevinaan menestykseen firman ohjannut johtaja. Siinä on toinen kupla, jota ei koskaan puhkaistu. Sipilä ei perustanut Solitraa, eikä keksinyt menestykseen johtaneita keksintöjä. Sipilä sai Solitran keksijä Lauri Kuokkaselta. Kuokkanen oli jo aikaisemmin perustanut LK-productin, sitten Solitran ja myöhemmin Ultracomin. LK:n Kuokkanen oli jo myynyt Nokialle.
Kuokkanen myi Solitran Sipilälle 30 000 markalla, hirvittävästi todellista myyntihintaa halvemmalla. Kuulin Motelli-romaanin viimeistelyvaiheessa mielestäni varmalta taholta, että Kuokkanen olisi myynyt firman halvalla koska halusi yrityksen pysyvän suomalaisten hallussa. Sipilä piti Solitraa itsellään alle kaksi vuotta ja myi sen 3400-kertaisella voitolla amerikkalaisille. Keksijäpellestä oli tullut pelkkä pelle. Tarina päätyi Motellin sivuille ja tähän rap-kappaleeseen."

MOTELLI-ROMAANIN TEEMA
"Kun pidin Motellia 400 metriä Solitrasta, niin kokemukset kummittelivat mielessä.
Sipilän Solitrasta syntyi yksi kantavista ajatuksista Motelli-romaaniin: ihmisten välinen vallankäyttö heikomman osapuolen näkökulmasta katsottuna. Pikkuhiljaa teemasta kasvoi kokonainen romaani Motellin vivahteikkaan ihmiskirjon ympärille ja Sipilä jäi pieneen sivuosaan.
Kun aloin kirjoittamaan Motellia, niin Sipilä oli laakereilla lepäävä miljonääri. Kun kirja alkoi valmistua, oli Sipilästä tullut Kepun puheenjohtaja ja nyt kun kirja elokuussa 2015 ilmestyi, oli Sipilästä tullut pääministeri."

TRIKLOORIETYLEENI
"Muuten tässä räpissä mainittu trikloorietyleeni on melkoista myrkkyä. Elektroniikkateollisuudessa sitä käytettiin fluksin poistamiseen juotoksesta. Jo 1940-luvulla sen todettiin aiheuttavan munuais- ja maksasyöpää sekä geenimutaatioita. Ja sitä väitetään käytetyn taistelukaasuna Vietnamissa."

- Jarmo Stoor, Oulun Puuhahuoneella 21.8.2015.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti